Etusivu

 

Sukujen historiaa jo 48 vuotta. Suomen Sukututkimustoimisto Oy on maamme vanhin alan yritys, joka on perustettu vuonna 1973. Toimistoa johtaa sukututkimusopettaja Ritva Sampio. Hänkin on työskennellyt sukututkimuksen parissa jo yli 30 vuotta. Toimien opettajana ja viimeiset vuodet tutkimustöiden ohella kouluttanut pääsääntöisesti verkossa. Opiskelijoita on ollut ympäri maailmaa ja yhteistyökumppanina on SnellmanEDU Kuopiosta. Syksyllä on menossa jo kuudes lukuvuosi verkkokurssien parissa.

Ritva Sampion yksi tärkeimmistä ajatuksista sukututkimuksen tekemisessä on ollut se, että tutkimus ei ole pelkästään nimiluettelo. Nimet ja päivämäärät tietysti tarvitaan ensin rungoksi, mutta tavallaan sen jälkeen tutkimus vasta alkaa. Sukujen tarina tulee paljon elävämmäksi, kun mukaan otetaan esim. perukirjoja, ammatteja, kuolinsyitä, karttoja asuinpaikoista, talojen historiaa ja kopioita kirkonkirjoista.

Sukututkimusta harrastetaan nykyään tosi paljon ja internetiin tulleiden erilaisten tietokantojen myötä sitä voi harrastaa kotikoneelta käsin. Verkossa on jo paljon olemassa niin sanottua valmista sukututkimusta, mutta niitä tarkastellessa on tärkeää muistaa tutkimuskriittisyys.

 

Rekisteriseloste

 

 

 

 

Kotisivun kansikuva, Annie Spratt