Sukututkimus: yrityksemme tekee sukututkimuksia ja julkaisuja sekä harjoittaa alan opetustoimintaa.
  Etusivu
  Julkaisuja
  Opetusta
  Sukuselvityksen sisältö
  Tutkimuskustannukset
  Yhteystiedot
 

 
TUTKIMUSKUSTANNUKSET
 
Tutkimuksen hinta muodostuu käytetystä ajasta ja matkakustannuksista.

Aluksi kartoitetaan asiakkaan toiveet tutkimuksen suhteen ja sovitaan
kustannuksille kattoraja, jota ei ylitetä ilman eri sopimusta. Tutkimuksen käynnistämiseen riittää lähtöhenkilön (esim. isoisä) nimi, tarkka syntymäaika ja syntymäpaikka. 


 

Kaikkein yleisin tutkimuksen toimeksianto on hinnaltaan n. 500-900 euroa. Tällä tutkimusmäärärahalla päästään useimmiten 1700-luvulle.

Tällöin on kyseessä tutkimus, jossa kuljetaan tiettyä yhtä peruslinjaa taaksepäin esim. isän isän isä jne. Tutkimuksessa toki mainitaan aviopuolisot ja perheen kaikki lapset syntymäaikoineen, mutta tutkimus jatkuu ainoastaan toimeksiantajan haluamaa linjaa.

Tällainen edellämainittu tutkimus tehdään kirkollisista lähteistä, jotka alkavat maassamme - seurakunnasta riippuen - yleensä 1600-luvun lopulta tai 1700-luvun
alkupuolelta. On kuitenkin hyvä tietää, ettei 1700-luvulle pääseminen ole mikään automaatio. Joidenkin seurakuntien lähteet ovat tuhoutuneet hyvinkin pahoin ja tämä saattaa nostaa tutkimukselle seinän eteen, myös pitkät ja runsaat seurakuntien väliset muutot saattavat katkaista tutkimuksen ennen kaikkea 1700-luvulla.

Laajat, esim. sukuseurojen tilaamat tutkimukset ja sukukirjat, joissa useimmiten tullaan menneisyydestä nykypäivään tutkimalla tiettyjen kantavanhempien kaikki lapset, lapsenlapset jne. sisältävät tuhansia henkilönimiä ja ovat näin ollen kustannuksiltaan tuhansissa euroissa.

Tutkimuksia voidaan tehdä myös ajalta ennen kirkollisia lähteitä 1500- ja 1600-luvulta. Tutkimukset tehdään Kruunun pitämistä verotilisarjoista, jotka alkavat
n. 1540. Tämä tutkimustyö on kuitenkin enemmän aikaa vievää kuin kirkollisten lähteiden tutkimus ja tälläisista selvityksistä tehdään yleensä erillissopimus.

 
 
 
 
Copyright © 2003-2010 Suomen Sukututkimustoimisto Oy
Kortepellontie 100, 40900 Säynätsalo, p. 050 340 7190
www.sukututkimustoimisto.fi